Isoset

Isoset ovat työtehtävissä ohjaajina ja apuna rippileireillä, lasten leireillä ja kehitysvammaisten leirillä. Mahdollisuuksien mukaan he ovat myös mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia lapsille ja nuorille.

Isoseksi pääset osallistumalla seurakunnan vuosittain järjestämään isoskoulutukseen. Koulutukseen voit osallistua käytyäsi rippikoulun. Maksuton koulutus pitää sisällään yhteisiä tapaamisia ja leirejä. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet rippikoulun isosen tehtävään. Koulutus antaa myös mahdollisuuden pohtia omia arvoja, kehittää vuorovaikutustaitoja ja oppia vastuunottamista. Isoset ovat tärkeä osa leirejä: Ohjaaja, ryhmähengen luoja, tukija, kuuntelija ja rinnalla kulkija, siinäpä joukko isosen tärkeitä rooleja.

Isosena pääset itse suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa ja saat samalla arvokasta kokemusta pienryhmien ohjaamisesta. Isosena toimimisesta saat myös todistuksen, jolla on painoarvoa jatkokoulutukseen hakeutumisessa. 

Nuoren avonaiset kämmenet joiden sisäpuolella on värikkäitä kirjoituksia

Isoskoulutus vuoden 2020 rippikoulua varten

Täyttämällä seuraavasta linkistä avautuvan ilmoittautumislomakkeen ilmoittaudut mukaan seurakuntamme isoskoulutukseen https://bit.ly/2kBwWmP

Isoskoulutus muodostuu yksittäisistä koulutuspäivistä sekä isoskoulutusleireistä. Osa koulutuksesta järjestetään yhdessä Laukaan seurakunnan kanssa. 

Isoskoulutuksen alustava aikataulu: 

SYKSY 2019 (yhteiskyyti lähtee kirkonkylän srk-talolta n. klo 15.30)
to 19.9. klo 16.30 (Laukaa, srk-talo)
to 31.10. klo 16.30 (Leppävesi, srk-talo)
to 28.11. klo 16.30 (Lievestuore, kirkko)


KEVÄT 2020 (yhteiskyyti lähtee kirkonkylän srk-talolta n. klo 15.30)
pe-su 10.-12.1. Isoskoulutusleiri, Papinniemi, Laukaa
to 6.2. klo 16.30 (Lievestuore, kirkko)
to 5.3. klo 16.30 (Leppävesi, srk-koti)
to 2.4. klo 16.30 (Lievestuore, kirkko)


Järjestämme yhteiskyydin kirkonkylältä Aseman ja Niemisjärven kautta koulutuspaikkaan ja takaisin. Yhteiskyyti lähtee n. 15.30. Paluu kirkonkylälle noin klo 21 mennessä.
Isoskoulutuspäivinä seurakunta tarjoaa osallistujille ruuan koulupäivän jälkeen ennen koulutukseen lähtöä.
 

värikäitä pikkuristejä sikinsokin
Kirkkoherra
Henkilöstöpalvelut Tietohallintopalvelut

Viikkovapaat pääsääntöisesti ma ja la. Virkavapaalla pe.

Seurakuntapastori

Viikkovapaat pääsääntöisesti ma ja ti